Stockforsin teollisuuskylä heräsi eloon ruususen unestaan Helsingistä itään -tempauksessa. Reipas joukko kulttuuri- ja tapahtuma-alojen ammattilaisia tutustui 14.4.2018 Storckforsin pieteetillä entisöityyn tehdasmiljööseen. Nyt Pyhtäällä viriää uuden aktiivisuuden henki.
Kaksi norjalaista insinööriä perustivat Stockforsin puuhiomon Kymijoen suulle 1900-luvun taitteessa. Parhaimmillaan, 1960-luvulla tehdas ja saha työllistivät lähes tuhat pyhtääläistä. 1980-luvulle tultaessa Stockforsin teollisuuskylä käsitti puuhiomon ja voimalaitoksen lisäksi metallituotetehtaan, metsäosaston ja myllyn. Tehdas myytiin Enso-Gutzeitille 1984, ja 1990-luvulla sen toiminta loppui.
Stockforsin tehdaslaitokset olivat jo päässeet käyttämättöminä ränsistymään, kun paikallinen yrittäjä, paperi- ja kartonkijalostamo Pyrollin perustaja Reino Uusitalo, hankki alueen omistukseensa 1997. Historiaa ja rakennuksia kunnioittaen Uusitalo kunnosti lähes satavuotiaasta kartanosta ja sen piha- ja tehdasrakennuksista kauniin, aikakausien henkeä huokuvan ja nykyaikaista toimintaa palvelevan miljöön.

Patruunan taloksi kutsutussa kartanossa toimi majoitus- ja ravintolapalveluita vielä 2017 syksyyn saakka, jolloin hotellitoiminta loppui. Nyt Stockfors ainutlaatuisine miljöineen on vapaa uudenlaiseen aktiivisuuteen. Helsingistä itään -projekti halusi vauhdittaa Stockforsin uutta elämää, ja se järjesti pyhtääläisten kulttuuriaktiivien keralla virikkeisen Stockfors elää -illan kutsuvierasyleisölle 14.4.2018.
Tilaa, tunnelmaa, spektaakkeleita ja atmosfääriä
Stockforsin alue tarjoaa 35-paikkaisen majoitus-, juhla- ja kokoustilan lisäksi viinikellarin ja saunan sekä läheisyydessä sijaitsevat 2000 neliön suuruiset teollisuushallit. Tämän lisäksi aluetta elävöittävät pakkausmuseo, rantasauna, kartingrata ja lintuhoitola. Paikan erikoisuuksiin lukeutuvat myös iso kaarihalli vanhoine autoaarteineen, punamultamaalattu vanha paloasema majoitustiloineen sekä romanttinen, katettu Suutelujen silta yli Kymijoen.
Koko tämä pyhtääläinen komeus avautui 60-henkiselle yleisölle, joka halusi tutustua Stockforsiin uusien liikeideoiden ja toimintamuotojen toteutuspaikkana. Matkailu- ja hyvinvointialoja, taidetta, kulttuuria, mediaa ja kiertotalouden konsepteja edustanut yleisö matkasi paikalle muun muassa Helsingistä, Porvoosta, Loviisasta, Kotkasta ja Pietarista.

- Oli hienoa huomata, että oma ihastukseni Stockforsiin sai vastakaikua. Paikka otti valtaansa vieraat, jotka Patruunan talon lisäksi kiertelivät tehdastilojen salaperäisissä halleissa ja viinikellarissa sekä ihastelivat Kymijoen rantamaisemaa, kertoo Helsingistä itään -projektin vetäjä Marit Hohtokari.
Illan aikana yleisölle tarjottiin paikallisoppaiden vetämät esittelykierrokset Stockforsissa sekä tietoa ja kontakteja toimintamahdollisuuksista ja alueen verkostoista.
Kuvataiteen pop up -näyttelyinä nähtiin Tommi Nordgrenin öljyvärimaalauksia, Ekaterina Kososen akryylimaalauksia, Aarno Rankan pronssipatsaita ja Mariana Bankovan lintuakvarelleja. Huipennukseksi nautittiin Jyrki Tsutsusen ainutlaatuisesta Metsänhenki-menusta ja Jaakko Laitinen ja Väärä raha -orkesterin riemukkaista balkan-rytmeistä.

Monien mahdollisuuksien Stockfors
Kokemastaan vaikuttuneelta yleisöltä saatiin monia uusia ja pinnan alla kyteviä ideoita Stockforsin toimintamahdollisuuksiksi. Keskusteluissa virisi sirkuskoulua, graffitipajaa, kirjoittamiskurssia ja mysteeriviikonloppua. Alue houkuttaa luontoretkeilyyn, konserttipaikaksi ja elokuvien lokaatioksi. Patruunan talo sopii sekä erilaisiin iltamiin ja juhliin kuin myös rentoutumista ja hiljentymistä varten.
-Ihana miljöö, jossa on lukuisia mahdollisuuksia. Tämä vaatii ehdottomasti uuden käynnin, kommentoi eräs vieraista.
- Kaikille aisteille ihan mahtava kokemus. Näen jo toiminnassa erilaiset workshopit, leffakuvauspaikat ja luontoretket. Patikointi, suo, melonta, retriitit ja erilaiset joogajutut sopivat myös tänne, tunnelmoi toinen.

- Kulttuuriparantola ja luovien alojen residenssitoiminta saivat iloisen, slaavilaishenkisen ja vauhdikkaan kasteen. Tästä on kohottuneissa tunnelmissa hyvä jatkaa kohti yhdessä tekemistä, erilaisia kursseja, taidenäyttelyitä, uusia juhlia - ja mikä tärkeintä: joutilaisuutta, kiteyttää kulttuurituottaja Anna Häkkinen.
Jo nyt voi sanoa, että taide löysi kodin Stockforsissa. Suunnitteilla on taiteilijavierailuja sekä monenlaista kulttuuritoimintaa vuoden 2018 aikana.

Kuvat: Janne Korhonen / Kylät ja kivitiet -blogi