top of page

7-TIE

Helsingistä itään kannustaa oivaltavaan lähimatkailuun ja ottamaan uuden suunnan elämyksiä kohti.

Valtatie 7 eli uusi moottoritie E18 yhdistää Suomen muuhun Eurooppaan. Sen varrelta ja läheisyydestä pääsee Kotkaan, Lapinjärvelle, Pyhtäälle ja Strömforsiin.

Valtatie 7 on Helsingistä itään liikennettä välittävä rannikkoreitti, joka on osa E18 Eurooppatietä Kehä III:n ja Vaalimaan välillä. Uusi E18-moottoritie yhdistää Suomen muuhun Eurooppaan ja tarjoaa nopeat ja sujuvat kulkuyhteydet Pietariin asti.   

 

Valtatie 7 ja sen E18-osuus on  monille valitettavan vieras. Reitti on tuttu Helsingistä Porvooseen saakka, ehkä Loviisaankin, mutta siitä eteenpäin se uutena moottoritienä on jäänyt vieraaksi muille, kuin Kotkassa ja Haminassa asuville.

 

Pääkaupunkilaisten mielikuvat Kotkan saavutettavuudesta eivät vastaa todellisuutta. Kotka ei ole ”jossakin kaukana Kouvolan takana”, vaan autolla hurruutellessa hyvinkin lähellä. Helsingistä itään -projekti pyrkii muuttamaan mielikuvaa etäisestä läheiseksi ja herättämään kiinnostusta Valtatie 7:n alueeseen. 

 

Aivan turhaan matkalainen saattaa  pysähtymättä ajaa ohi monen kiinnostavan paikkakunnan, koska ei tiedä, millaisia elämyksiä niissä voi kokea. Helsingistä itään kannustaa oivaltavaan lähimatkailuun ja ottamaan uuden suunnan elämyksiä kohti.

bottom of page